Teollisuus

Geobotnialla on pitkä kokemus mm. puunjalostus- ja terästeollisuuden geoteknisenä suunnittelijana, pohjatutkimusten tekijänä ja aluesuunnittelijana.  Energiantuotannossa toimintamme kattaa tuulivoiman, vesivoiman, ydinvoiman sekä erilaiset hiili-, turve- ja puupolttoaineita käyttävät voimalaitokset.  Öljynjalostuksessa kohteemme vaihtelevat huoltoasemista öljynjalostamoihin.  Olemme toimineet suunnittelijana lähes kaikilla käytössä olevilla Suomen kaivoksilla.

  • Teollisuuslaitokset

    Teolliseen tuotantoon liittyvät suuret kuormat ja dynaamisesti kuormitetut perustukset sekä erityisesti se, että kaikki geotekninen suunnittelu tehdään tuotannon ehdoilla – ja aikataulussa. Tuotannolliset laitteet, kuten esimerkiksi paperikoneet, asettavat perustuksille korkeat vaatimukset painumien, siirtymien ja dynaamisen käyttäytymisen suhteen. Epäonnistuminen perustamisessa saattaa estää suunnitellun tuotannon tai vaikuttaa tuotteen laatuun niin merkittävästi, ettei sitä voi sallia.

    Pitkäaikaisia asiakkaitamme on sekä metsäteollisuudessa että metalliteollisuudessa, jotka molemmat ovat keskeisiä Suomen vientiteollisuuden aloja. Myös elektroniikkateollisuus kuuluu asiakaskuntaamme.

  • Energiantuotanto

    Eri energian tuotantotavat edellyttävät hyvin erilaista geoteknistä osaamista. Vesivoimaloiden rakentaminen on suurelta osin vesi- ja padonrakentamista. Perinteisissä hiiltä, turvetta tai puuta käyttävissä laitoksissa on raskaita ja dynaamisesti kuormitettuja rakenteita, kuten turpiinit, kattilat, pumput ja savupiiput.

    Ydinvoimaloiden suunnittelussa vaatimustaso on vielä astetta korkeampi. Tuulivoimaloissa puolestaan hoikka rakenne aiheuttaa vaatimuksia geodynaamiselle suunnittelulle. Erityisesti off-shore -rakenteet Perämerellä ovat suurista jääkuormistaan johtuen vaativia suunnittelukohteita.

    Geobotnia Oy oli geoteknisenä asiantuntijana mukana tuomassa Porin Tahkoluotoon maailman ensimmäistä jääolosuhteisiin rakennettua ja Suomen ensimmäistä merituulipuistoa.

  • Kaivokset

    Kaivoksissa louhitaan kiviainesta, josta rikastetaan raaka-aineita (rikasteita) metalliteollisuudelle, rakennusteollisuudelle ja muun muassa lannoitetuotantoon. Usein suuri osa louhittavasta malmista jää rikastusprosessissa jätteeksi.

    Jätteiden, jotka ovat yleensä lietemäisiä, loppusijoittaminen rikastushiekka-altaisiin on merkittävin geotekninen suunnittelukohde kaivoksissa, ovathan ne sekä patorakenteita että jätteen loppusijoituspaikkoja. Myös malmin ympäriltä poistettavan sivukiven läjittäminen, avolouhosten stabiliteetti, kuivatus ja vesien käsittely sekä kaivosalueiden infrastruktuuri ovat merkittäviä suunnittelukohteitamme.

  • Teollisuuden jätehuolto

    Jätteitä loppusijoitetaan sekä kunnallisille kaatopaikoille että teollisuuden omille jätealueille. Tonnimäärissä mitattuna teollisuuden jätealueet ovat selvästi suurempia, erityisesti kaivosten jätealueet (rikastushiekka-altaat). Geoteknisesti jätealueiden keskeinen asia on pohja- ja pintarakenteiden tiivisteet erilaisine variaatioineen sekä kuivauskerrokset ja suotovesien hallinta.

    Toimimme sekä kunnallisella että teollisella puolella, mutta teollisuuskaatopaikat ovat selkeä erikoisalamme. Mm. pystyeristeet muodostavat osaamisalueen, jossa harvalla yrityksellä Suomessa on osaamista. Teollisuuden jätteille on usein myös löydettävissä hyötykäyttöä, jolloin puhutaan usein sivutuotteista. Tällaisia ovat mm. metalliteollisuuden kuonatuotteet, joita voidaan käyttää muun muassa tierakenteissa, ja paperitehtaiden kuitusavi, jota käytetään kaatopaikkarakenteissa tiivisteenä. Olemme sekä selvittäneet sivutuotteiden ominaisuuksia että suunnitelleet runsaasti rakenteita, joissa sivutuotteiden käyttö on mahdollistunut.